Uutiset

Koneen Säätiön toiminta

08.03.2016

Vaikuttamiskahvilat – kansalaisten asiantuntijuus päätöksiä tukemaan






Julkinen keskustelu kaipaa harkittuja ja tietoon perustuvia kansalaisten yhdessä pohdittuja kannanottoja. Näitä tarvitaan yksittäisten aktiivisten vaikuttajien näkemysten rinnalle. Erityisesti sosiaalisessa mediassa ovat lisääntyneet vastakkainasettelua lietsovat mielipiteet, kun päinvastoin olisi aika etsiä yhteistä näkemystä.

Koneen Säätiö järjestää kevään 2016 aikana yhteistyössä Deliberatiivisen demokratian instituutti ry (DDI) kanssa Vaikuttamiskahviloiden sarjan Jakautuuko Suomi? -hankkeiden ja kieliohjelman teemoista. Vaikuttamiskahviloissa kansalaiset pääsevät tenttaamaan asiantuntijoita ja muodostamaan kannanottoja polttavan ajankohtaisiin teemoihin.

Tapahtumien tavoite on tuoda asukkaiden arkitieto tukemaan poliittista päätöksentekoa. Kun erilaiset asukkaat ovat mukana vaikuttamassa, saadaan aikaan laadultaan parempia ja kestävämpi päätöksiä.  Perinteisten vaikuttamistapojen rinnalle kaivataan kuitenkin uusia tapoja osallistua, koska osallistujiakin on monenlaisia. Vaikuttamiskahvila on sellainen – uusi, rento tapa osallistua ja vaikuttaa. Tapahtumassa yhdistyvät asiatieto, vaikuttaminen, kahvittelu ja kulttuuri.

Vaikuttamiskahvilat on tarkoitettu kaikille yli 18-vuotiaille. Ennakkotietoa tai -mielipiteitä aiheesta ei tarvita. Mukaan mahtuu 30 osallistujaa, jotka arvotaan ilmoittautuneiden joukosta siten, että osallistujajoukko on mahdollisimman monipuolinen.

Kevään Vaikuttamiskahvilat:

Kuopio ke 27.4. klo 16.30–20.30: Kaksi Suomea – kasvaako eriarvoisuus?

Porvoo ti 3.5. klo 16.30–20.30: Monikielisyys tulevaisuuden Suomessa

Rovaniemi to 12.5. klo 16.30–20.30: Ympäristöpäätöksenteko – kuunnellaan(ko) paikallisia ympäristöasioissa?

Helsinki ti 17.5. klo 16–20.00: Unohdetaanko turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet?

Lue lisää vaikuttamiskahviloista ja ilmoittaudu mukaan

Tykkää Vaikuttamiskahviloista Facebookissa – seuraa, kysy ja keskustele! https://www.facebook.com/vaikuttamiskahvilat/